Blogi

Eräänä syksyisenä iltana ratustelin kaikessa rauhassa näkkileipää pikku rivarivuokrayksiössäni Korpilahdella ja yritin keksiä, että mikä tässä oikein mättää. Naapurin mummot ja papat on ihan kivoja ja itsehän halusin palata koulun penkille. Silti jotakin puuttui ja se jokin oli joukkue.

Kaikki alkoi siitä, kun kävin katsomassa ensimmäisen liigapelin Pihtipudassalissa kauden alkupuolella. Huomasin aivan liikaa kaipaavani sitä, kun saa olla osa jotakin joukkuetta ja työskennellä yhteisen tavoitteen eteen. Kauden mittaan joukkueesta tulee tiivis pieni yhteisö ja joukkuetovereita näkee enemmän kuin omia perheenjäseniä (ellei ole onnekkaasti sattunut samaan joukkueeseen oman siskonsa kanssa tai huomannut isänsä ajelevan joukkueen bussia). Joka tapauksessa tämä tunne se kuulkaas jäi mieltä kalvamaan, vaikka yritin itselleni toistuvasti muistuttaa, että Korpilahdelta Putaalle ei aja hujauksessa varsinkaan kahdella bussilla, joiden aikataulut eivät joka eikä ihan joka toinenkaan kerta loksahtaneet yhteen omien aikataulujeni kanssa. Illan jos toisenkin näkkäriä ratustellessani mietin, saisinko kaiken kuitenkin jotenkin toimimaan. Syksyn edetessä ja näkkärin kuluessa kävi selväksi, että koulu ei antanut vastinetta odotuksilleni (eikä rahoilleni) ja pitkän pohdinnan jälkeen päätin ottaa opintoni täysin omiin kätösiini ja muuttaa takaisin kotiini Rönnynkylälle. Edes Korpilahden K-marketin hedelmähyllyillä halaamaan tullut tuntematon pappa ei saanut minua jäämään.

Puolivuotinen Korpilahdella kuitenkin opetti kaikenlaista. Ensimmäiseksi, älä käytä koiraa iltapissillä takapihalla ja pese samaan aikaan hampaita. Tulos: mummo vastapäisestä asunnosta avasi ikkunan ja huusi soittavansa poliisit. Liekö murtovarkaaksi minua luullut, koska nuorta väkeä näissä rivitaloissa ei asustellut. Yritäpä siinä sitten hammasharja ja vaahdot suussa selventää mummolle, että omalla takapihallahan minä. Ja tietenkin koira oli puskan takana pissalla eikä mummo sitä nähnyt, että pissatuspuuhissa olin.
Toinen oppitunti: ei kannata kantaa huolta eilisestä. Eräs pappa parkkeerasi jatkuvasti oman autonsa pelastustielle, sillä matka parkkipaikalta kotiovelle sai keuhkot vinkumaan. Sanomistahan siitä tuli ja eräänä kirkkaana päivänä oluttölkin jos toisenkin kulautettuaan pappa nousi rattiin ja lähti kylille. Kyllä siinä karvanopat lakkasivat heilumasta, kun poliisi tuli vastaan ja puhallutti. Yöksi putkaan vei se tie ja korttikin lähti, mutta ainahan on päivä uusi. Seuraava päivä koitti ja kylille oli päästävä. Tehokasta valvontaa Korpilahden poliiseilta kun saivat papan jälleen kiinni, tällä kertaa kortitta ajosta. Nyt lähtivät autosta kilvet. Mutta ainahan on päivä uusi. Ja kun seuraava päivä koitti, vaimo päätti lähteä, koska ei kuulemma enää kestänyt. Kaikesta huolimatta pappa oli jokapäiväisellä turinatuokiollaan muiden pappojen kanssa pihamaan penkillä ja juttu lensi.
Kolmanneksi, kun palosireenit alkavat asuinhuoneistoissa ulvoa, ei tarvitse hätääntyä. Kun yökkärissäni hipsin yössä kädet korvilla yrittäen selvittää, missä mahdollisesti palaa, seinänaapurimummoni tiesi kertoa, että naapurin Lyyli se on varmaan taas tuprutellut (tupakoinut) sisällä.
Neljänneksi, kaveria on autettava, oli hätä minkälainen tahansa. Eräänä iltana todennäköisesti jälleen näkkäriä ratustellessani kuulin avunhuutoja seinän toiselta puolelta. Laitoin kengät pikapikaa jalkaan ja menin soittamaan ovikelloa kuvitellen jo skenaarioita kyljelleen römähtäneestä mummosta, jonka kylkiluut olivat siinä hötäkässä murtuneet. Hitaasti mutta varmasti rollaattoria työnnellen mummo tuli avaamaan oven. Mummo näytti olevan ihan kunnossa joten pahin skenaarioni ei toteutunutkaan. Ainakaan sillä tapaa kuin sen aluksi kuvittelin. Kysyin mummolta, että onko täällä jokin hätänä ja vastaus kuului ”joo, kakalle pitäs päästä”. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin astua lähihoitajan rooliin. Ei ollut mun juttu.
Pointti tässä kaikessa kuitenkin oli se, että asioilla on tapana järjestyä. Syksyä Korpilahdella en vaihtaisi pois, sillä se antoi minulle monenlaisia kokemuksia ja perspektiiviä elämään. Nyt ovat myös palaset loksahdelleet paikalleen, sillä sain psykologian perusopinnot juuri valmiiksi ja henkilökohtaisen avustajan töitä Putaanvirran koululta koko kevään ajaksi, kotona saa pehmeääkin leipää ja minulla on joukkue, jonka jokainen yksilö on tärkeä, ja joka toimii yhdessä yhteisten päämäärien eteen. Aivan kuten mummot Korpilahdella, jotka joka aamu kierrättävät yhtä Keskisuomalaista asunnosta toiseen.

Sini K #8

Hanki VIP-kausikortti nyt!

Hankkimalla VIP-kausikortin saat näköalapaikan LiigaPlokin peleihin!  VIP-kortti sisältää kaikki kauden kotipelit, myös pudotuspelit, Suomen Cup ja Euro Cup-pelit ja harjoitusturnaukset, pullakahvit sekä alennuksia fanituotteista ja vieraspelien fanimatkoista.

Kortin hinta on 250,-

Maksun voit suorittaa LiigaPlokin tilille  FI66 5345 0820 0213 95

Viesti-sarakkeeseen VIP 18-19

Tavallinen kausikortti (sisäänpääsy Mestaruusliigan runkosarjan otteluihin) 120,-

Viesti-sarakkeeseen KK 18-19

Liity jäseneksi!

Alla olevilla tiedoilla voit maksaa 2018 jäsenmaksun.
Kausikohtainen kannattajajäsenmaksu 100,- (yksityiset) viesti KJM
Ainaisjäsenmaksu 200,- (yksityiset) viesti AJM
Kausikohtainen kannattajajäsenmaksu 200,- (yritykset) viesti YJM

Perusjäsenmaksu 20,-  viesti JM

Maksun voit suorittaa LiigaPlokin tilille  FI66 5345 0820 0213 95