Moi! Olen joukkueemme nuorin ja käyn lukiossa kolmatta eli viimeistä vuotta. Ajattelinkin kertoa omalla vuorollani urheilun ja opiskelun yhdistämisestä.

 

Lukion aloitin Kuortaneella urheilulukiossa eli jouduin muuttamaan pois kotoa uudelle paikkakunnalle ja uuteen kouluun. Kyllähän se oli aluksi jännittävää niin itselle kuin vanhemmillekin. Päivät olivat hyvin rytmitettyjä: aamulla oli pari tuntia koulua, jonka jälkeen harjoituksiin, taas kouluun ja vielä harjoituksiin. Illat menivät kotitehtävien parissa. Välillä oli aika rankkaa, kun keho joutui kovaan rasitukseen päivittäin ja siihen päälle opiskelu sekä myös ruoanlaitto, siivous, pyykkäys yms. mistä ei ennen ollut tarvinnut itse huolehtia niin paljoa.

Täällä joudun opiskelemaan enemmän itsenäisesti ja enää minulla onkin jäljellä vain kirjoitukset, mutta on hyvä, että päivisin on jotain muutakin tavoitteellista tekemistä lentopallon lisäksi. Harjoitusten ajaksi aivot pääsevät ”tuulettumaan”, kun voi keskittyä täysin eri asiaan.

Jotta opiskelusta ja urheilusta saa mahdollisimman paljon irti, on tärkeää osata keskittyä kumpaankin ajallaan. Koitankin harjoituksiin mennessäni unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain tekemään parhaani. Kotona voin sitten ajatella muita asioita ja keskittyä opiskeluun.

Välillä on kuitenkin vaikeaa sulkea toinen asia pois mielestä, jos harjoitukset menevät huonosti tai koulussa on kiireitä. Joskus tuntuukin, että tekemättömät asiat vain kasautuvat eikä aika riitä mihinkään. Paras ratkaisu tähän olisikin keskittyä vain siihen mitä tekee ja hoitaa yksi asia kerrallaan. Minua on auttanut, että laitan kalenteriin ylös kaikki tärkeät päivämäärät ja tapahtumat sekä suunnittelen mitä teen mikäkin päivä, jotta saan kaiken hoidettua.

Vaikka urheilun vuoksi jää paljosta paitsi, se myös antaa sellaista mitä ilman sitä ei voisi saada. Mielestäni tein hyvän valinnan lähtiessäni Kuortaneelle lukioon, jonka kautta kehityin paljon niin urheilijana kuin ihmisenäkin.

Emilia #6