It’s hard to believe that it is already March, and our season is in the final stages. This season in Pihtipudas was a very different experience from my previous years in Europe. While I am playing in Europe, I wanted to have as many different experiences as possible. So for this year, I went from living and playing in a huge city to coming here to a small town. But while this town is small and quiet, it has turned into feeling like another home for me. I have also learned several things from my Finnish home…
For example:
– Coffee is always the answer
– Keep your feet wide and take small steps when walking outside (if you
fall, get up and act like nothing happened. Cry only when you get home)
– It’s not a real sauna until your face is melting and you can’t breathe
– Americans should probably not play säbä
– A day is not complete without going to S Market at least one time
– Prisma is a magical place, where all your dreams come true
– The Finnish language is impossible. And if you think you are saying it
right, you’re not
As you can see, I have learned many important life lessons from this place. But, more importantly, it has increased my love for volleyball, and my appreciation for challenges and good competition. Being far away from home for so long is hard, but the energy and passion I feel from my teammates, coaches, and fans drives me to work and get better every day. We have had good times and bad times this season, but I love how the whole league is competitive and every match is a challenge. I have been playing for about 13 years and my excitement for each match has never weakened. I used to think that someday I would eventually get tired of playing volleyball, but I have found out that will never happen. I still feel EVERY emotion possible every time I step on the court…confidence and doubt, excited and nervous, pure joy and crazy frustration. I have lost so much sleep because I can’t stop thinking about a lost match, but I have stayed awake just as many times replaying a great win in my head. My day to day routine can get very boring, knees and shoulders hurt, and food becomes the only thing I think about between practices, but it’s the love for volleyball that keeps me going. The highs and the lows make me love it so much more. It’s the same love I felt when I started playing at 12 years old. It’s the reason Ilose my voice from cheering. And the reason I’m excited to continue fighting through playoffs with the team I love!
~Merf #9
On vaikea uskoa, että on jo maaliskuu ja kausi on loppuvaiheessa. Tämä kausi Pihtiputaalla on ollut hyvin erilainen kokemus verrattuna aikaisempiin vuosiini Euroopassa. Pelaan Euroopassa, sillä haluan niin monenlaisia kokemuksia kuin mahdollista.
Joten tänä vuonna vaihdoin suuresta kaupungista (Budapest) tähän pieneen kylään. Vaikka tämä kylä on pieni ja hiljainen minulle on tullut tunne, että se olisi toinen kotini!
Olen oppinut monia asioita Suomen kodissani, esimerkiksi;
– kahvi on aina vastaus
– kun kävelet ulkona, pidä jalat leveällä ja ota lyhyitä askeleita (jos kaadut, nouse ylös ja näyttele, että mitään ei ole tapahtunut. Itke vasta, kun olet kotona)
– sauna ei ole oikea sauna ennen kuin kasvosi sulavat ja et voi hengittää
– amerikkalaisten ei todennäköisesti pitäisi pelata säbää (salibandy)
– päivä ei ole täydellinen, jos et ole käynyt S-marketissa ainakin yhden kerran
– Prisma on maaginen paikka, jossa kaikki unelmasi toteutuvat
– suomen kieli on mahdotonta. Jos luulet sanovasi oikein, et ole sanonut!
Kuten näette, olen oppinut monia tärkeitä elämäntapoja tästä paikasta. Mutta mikä tärkeintä, se on lisännyt rakkauttani lentopalloon ja haasteiden ja kovan kilpailun arvostusta. Oleminen kaukana kotoa pitkän aikaa on vaikeaa, mutta energia ja intohimo jota tunnen saavani joukkuetovereilta, valmentajilta ja faneilta kannustaa minua työskentelemään ja kehittymään paremmaksi joka päivä. Meillä on ollut hyviä ja huonoja aikoja tällä kaudella, mutta rakastan kuinka koko liiga on kilpailullinen ja jokainen ottelu on haaste. Olen pelannut noin 13 vuotta ja jännitykseni jokaisesta ottelusta ei ole koskaan heikentynyt. Olen ajatellut, että jonakin päivänä lopulta kyllästyisin lentopallon pelaamiseen, mutta olen huomannut, että näin ei koskaan tapahdu. Tunnen JOKAISEN tunteen aina, kun menen kentälle. Luottamusta, epäilyksiä, innokkuutta, hermostuneisuutta, puhdasta iloa ja hullua turhautumista.
Olen menettänyt niin monet yöunet, kun en ole voinut lopettaa hävityn ottelun miettimistä. Mutta olen myös valvonut monta kertaa kelatessani suurta voittoa päässäni.
Oma päivittäinen rutiini voi olla hyvin tylsää, polviin ja olkapäihin sattuu ja ruoka voi olla ainoa asia, jota ajattelee harjoitusten välillä. Mutta rakkaus lentopalloon on se, joka pitää minut liikkeellä. Ylä- ja alamäet saavat minut rakastamaan tätä lajia niin paljon. Se on samaa rakkautta, jota tunsin, kun aloin pelata 12-vuotiaana. Se on syy jonka vuoksi menetän ääneni kannustaessani ja syy, miksi innokkaana jatkan taistelua pudotuspeleissä rakastamani joukkueen kanssa!
~ Merf # 9