Pelaajablogi, Emilia Joensalo

Kun ajan nelostietä pieni Peugeot täynnä muuttokamoja, vatsani pohjassa kytee pieni lauma perhosia. Tätä hetkeä oli odoteltu jo tovi. Kesä oli ihana, täydellinen breikki lentopallosta. Kun edellinen kausi oli todella raskas ja päättyi omalta osaltani loukkaantumiseen, oli selvää, että halusin ottaa etäisyyttä lentopallosta hetkeksi. Keväällä mietin, onko kesä riittävän pituinen aika sytyttämään takaisin kaipuun tuon sinikeltaisen Mikasan pariin. Pari viikkoa ennen muuttoa tunsin sen ensimmäisen kerran. Kipinä. Se rakkaus, mitä laji minulle tuo, se kova halu oppia uutta ja onnistua. Se tunne, mitä joukkueen kanssa yhdessä tekeminen mulle tuo.

Ensimmäisenä vastassa minua oli hymyilevä Arto. Jo ensikohtaamisesta välittyi lämmin tunnelma. Kaupassa hihastani nykäistiin ja seuran fani tuli tervehtimään. Minä en tunne ketään, mutta moni tuntuu tunnistavan minut. “Näin pienellä paikkakunnalla, jokainen uusi ihminen on varmaan tunnistettavissa” – ajattelen. Ihailen ihmisten intoa ja rohkeutta tulla juttelemaan ja toivon, että tulette jatkossakin. Pihtipudas vastaanotti minut avosylin ja jo ensimmäisten viikkojen aikana tuli selväksi, mistä LiigaPlokin yhteishengessä on kyse.

Kausi aloitettiin treenileirillä, johon saimme omien pelaajiemme lisäksi vahvistuksia muualta Suomesta ja jopa Tanskasta asti. Viikon leirillä pääsimme tutustumaan paitsi toisiimme, uuden päävalmentajamme valmennusfilosofiaan. Leiri oli erittäin onnistunut ja toi meitä lähemmäksi toisiamme. Toivon, että erityisesti leirille osallistuneet juniorit niin Suomesta, kuin Tanskastakin lähtivät leiriltä rikkain kokemuksin. Mielestäni loimme yhden viikon aikana todella upean hengen keskenämme. Siitä suuri kiitos kuuluu valmentajallemme Kimille.

Jos LiigaPlokin yhteishenki on jo vuosien varrella ollut poikkeuksellista, istuu tanskalainen valmentajamme tähän henkeen kuin nenä päähän. Jokainen tämän yhteisön jäsen on yhtä lailla arvokas osa kokonaisuutta. Kim tuo paitsi valmennusosaamisellaan, omalla ideologiallaan ja persoonallisuudellaan suunnattoman määrän lämpöä tähän yhteisöön. “If we treat each other good and care about each other, great things will happen” hän sanoo. Ensimmäistä kertaa urallani, minusta tuntuu, että valmentaja pystyy ottamaan huomioon pelaajat ihmisinä.

Leiriviikon jälkeen odotteli jo kovasti, että saataisiin myös meidän oma joukkue kasaan. Muutama viikko myöhemmin saatiin meidän viimeiset ulkkaritkin Pihtiputaalle. Näiden puolentoista kuukauden aikana, kun ollaan harjoiteltu yhdessä, minulle on selkeytynyt miten upea porukka meillä on kasassa. Niin monta erilaista, mutta upeaa ihmistä, persoonaa ja pelaajaa. Kaikilla yhteinen tavoite: kehittyä pelaajana ja auttaa joukkuetta saavuttamaan jotain hienoa. Olemme rakentaneet viikkojen myötä paitsi peliämme, myös saumatonta kommunikaatiota. Keskustelemme paljon ja koetamme toimia niin, että jokaisella olisi seurassa hyvä olla. Emme ole vielä valmiita, kuten ei mikään muukaan joukkue, mutta otamme kokoajan askeleita parempaa ja se on tärkeintä.

Itse odotan kautta innolla! Toivon koko sydämestäni, että mahdollisimman moni löytää tiensä katsomoon ja pystyy liittymään meidän yhteishenkeen ja olemaan osana jotain todella hienoa. Tehdään tästä kaudesta yhdessä upea.

#1, Emilia