Uutiset

LiigaPloki otti tärkeät sarjapisteet ja nousi sarjataulukossa viidennelle sijalle voittaessaan keskiviikon ottelussa Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueen. Ensimmäinen erä mentiin yhtä maalia, kun kotijoukkue hallitsi peliä sen kaikilla osa-alueilla.  Vastaanotto toimi ja hyökkäykset päätettiin 60%:n tehoilla. Julia Niemi pyöritti passipeliä mallikkaasti.

Toinen erä alkoi tasaisesti, mutta LiigaPloki otti tahtipuikon ja siirtyi jo 17-12 johtoon. Etumatka kuihtui kuitenkin Kuortaneen parantaessa otteitaan. Varsinkin puolustuspelissä vieraat näyttivät, miten pallot nostetaan pelattaviksi. Veda Mansikkaviidan nelospaikan tempopassit antoivat hyökkääjille mahdollisuuden pisteen tekoon.  Kuortane johti parhaillaan 20-23, mutta Ploki pääsi pälkähästä keskipelaajan tontilla pelanneen Washingtonin hyökkäys- ja torjuntapisteillä, Ruuskan voimahyökkäyksellä ja Matalamäen ässällä.  Erä antoi kuitenkin osviittaa, että valmennuskeskuksen tytöt tekevät pihtiputaalaisten iltapuhteesta ennakoitua tukalamman.

Kolmas erä kääntyi puolivälin paikkeilla vieraiden komentoon ja se veikin sen selkeästi 21-25. Libero Iina Niemelä pelasi upean ottelun sekä vastaanottoruudussa että puolustuksessa.

Neljännessä erässä LiigaPloki repäisi jo 14-8 johdon, mutta Kuortane taisteli vielä tasatilanteeseen 20-20.  LiigaPlokin LähiTapiola-palkitut Deprece Washington ja Tamara Kmezic tekivät molemmat erän loppuun kaksi pistettä ja varmistivat kotijoukkueelle täyden pistepotin. Neljännen erän erikoisuus oli, että Kuortane teki 21:stä pisteestään 19 hyökkäämällä.

Jukka Koskinen, LiigaPloki: - Ottelun alussa pelasimme 1,5 erää hyvällä tasolla, sen jälkeen Kuortaneen syöttö ja puolustuspeli alkoi toimimaan, kolme pistettä olivat kuitenkin mieluisat meille. Deprece Washington pelasi hyvän torjuntapelin keskipelaajana.

Tapio Kangasniemi, Kuortane: -Välillä peli kulkee, mutta varsinkin erien lopussa meille tulee liikaa virheitä. Emme ole vielä valmiita voittamaan. Puolustuspelimme oli hyvää. Neljännessä erässäkin teimme 19 pistettä hyökkäyksillä 21 pisteestä, yleensä noilla määrillä pitäisi voittaa, mutta LiigaPloki oli vahvempi tänään.

Pelaajakommentit:

Deprece Washington, LiigaPloki: - Uusi rooli keskipelaajana on minulle tuttu muutaman vuoden takaa. Mukava oli pelata joukkueen voittaessa, vaikka vastustaja pelasi hyvää puolustuspeliä ja yllätyksellistä hyökkäyspeliä.

Iina Niemelä, Kuortane: - Surkean avauserän jälkeen lähti peli rullaamaan, puolustupeli toimi ja hyökkäyskin oli hyvää, torjutapelissä hävisimme selkeäsi LiigaPlokille.

LähiTapiola-pisteet: 3/Tamara Kmezic, LiigaPloki  Deprece Washington, LiigaPloki 1/ Iina Niemelä , Kuortane

Parhaat pelaajat: Tamara Kmezic, LiigaPloki, Iina Niemelä, Kuortane

Katsojia: 284

Otteluisännät: LähiTapiola, Mainostakomo

 

Hanki VIP-kausikortti nyt!

Hankkimalla VIP-kausikortin saat näköalapaikan LiigaPlokin peleihin!  VIP-kortti sisältää kaikki kauden kotipelit, myös pudotuspelit, Suomen Cup ja harjoitusturnaukset, pullakahvit sekä yhteityökumppaneiden tarjoamia etuja sekä alennuksia fanituotteista ja vieraspelien fanimatkoista.

Kortin hinta on 250,-

Maksun voit suorittaa LiigaPlokin tilille  FI66 5345 0820 0213 95

Viesti-sarakkeeseen VIP 19-20

Tavallinen kausikortti (sisäänpääsy Mestaruusliigan runkosarjan otteluihin) 120,-

Viesti-sarakkeeseen KK 19-20

Liity jäseneksi!

Alla olevilla tiedoilla voit maksaa 2019 jäsenmaksun.
Kausikohtainen kannattajajäsenmaksu 100,- (yksityiset) viesti KJM
Ainaisjäsenmaksu 200,- (yksityiset) viesti AJM
Kausikohtainen kannattajajäsenmaksu 200,- (yritykset) viesti YJM

Perusjäsenmaksu 20,-  viesti JM

Maksun voit suorittaa LiigaPlokin tilille  FI66 5345 0820 0213 95